Matkatoimistot ovat perinteisesti mainostaneet paljon television välityksellä sekä painettujen oppaiden avulla. Niissä on yleensä lueteltu matkanjärjestäjän kohteet sekä niissä sijaitsevat hotellit. Moni voi muistaa, kuinka näitä oppaita sai haettua esimerkiksi R-kioskilta vielä 1990-luvulla, tai niitä näki myös paljon huoltoasemien tuulikaapeissa. Siitä saattoi napata itselleen mukaan esitteen, jota sitten illalla pääsi selailemaan. Sieltä saattoi löytyä itselle seuraava matkakohde, johon sitten alettiin suunnittelemaan reissua.

Tästä on kuitenkin tultu pitkä matka tähän päivään mennessä. Lähes kaikki matkatoimistojen toiminnot ja palvelut ovat siirtyneet verkkoon. Nykyisin painettuja oppaita saattaa löytää vielä jostain, mutta ne on yleensä suunnattu hieman varttuneemmalle väestölle, joille netin käyttö ei ehkä ole niin arkipäivää. Suurin osa matkoista varataan ja ostetaan kuitenkin netin kautta, joten monet matkatoimistot ovatkin keskittäneet palvelunsa internetin syövereihin. Kehitys on ollut ehkä jopa odotettua nopeampaa, sillä vielä kymmenen vuotta sitten uskottiin vahvasti, että tulevaisuudessa ihmiset saavat tiedon matkatoimistoista verkkosivujen kautta. Kukaan ei kuitenkaan vielä osannut ennakoida sosiaalisen median voimaa ja sitä, millaisia mahdollisuuksia se monelle yritykselle tulee tarjoamaan. Jos siis kiinnostuit matkailusta tai matkatoimistojen uusista viestintäkanavista, niin lue eteenpäin. Kerromme tarkemmin, miten matkatoimistot ovat näkyvillä sosiaalisessa mediassa ja millaista mainontaa ne siellä tekevät.

Matkatoimistot ja sosiaalinen media

Sosiaalinen media on ehdottomasti aikamme ilmiö. Sen olemassaoloa ei vielä reilut 10 vuotta sitten osannut kukaan ennustaa. Nykyisin erityisesti nuoremmalle väestölle sosiaalinen media on jopa perinteistä mediaa tärkeämpi. Siellä voi tavata ystäviä, voi tutkia itseään kiinnostavia asioita, voi seurata eri sosiaalisen median vaikuttajia. Matkatoimistot ovat huomanneet, että asiakkaat ovat siirtyneet verkkoon ja eri sosiaalisen median palveluihin, joten on vain luonnollista, että myös toimijat ovat siirtyneet sinne. Monilla matkatoimistoilla onkin omat sosiaalisen median tilit ainakin Facebookissa ja Instagramissa. Monet matkatoimistot tekevät myös yhteistyötä suosittujen some-persoonien kanssa. Silloin joku henkilö voi päästä vaikkapa ilmaiselle matkalle ja samalla hän jakaa omalle sosiaalisen median tililleen kuvia ja tekstejä matkaltaan. Yleensä hän myös mainitsee yrityksen, jonka tarjoamalla matkalla hän on. Näin matkatoimisto voi tavoittaa kerralla tuhansia potentiaalisia asiakkaita.

Matkanjärjestäjät jakavat yleensä omilla sosiaalisen median tileillään kuvia matkakohteista, sekä jotain ajankohtaista tietoa. Joskus voidaan myös markkinoida suoraan jotain matkapaketteja sosiaalisen median tileillä, mutta enemmän näitä palveluita käytetään kuitekin mielikuvien luomiseen ihmisille. Moni haluaa selata vaikkapa suosittua kuvapalvelu Instagramia ihan huvin vuoksi ja katsella siellä kauniita kuvia. Suora kaupallinen esittely saa monesti kuluttajan selaamaan jotain muuta, mutta kauniit kuvat ja mielikuvien luonti yleensä miellyttää paljon enemmän.

Jos matkanjärjestäjä tekee yhteistyötä jonkin tunnetun sosiaalisen median ammattilaisen kanssa, yleensä henkilö pyritään valitsemaan tarkoin. Olisi hyvä, että henkilö edes jollain tapaa olisi saman tyylinen ja edustaisi niitä asioita, mitä matkatoimisto haluaa mainoksellaan välittää. Jos halutaan mainostaa aikuisille ja senioreille suunnattuja lomamatkoja, ei varmasti kannata värvätä mainoskasvokseen nuorten suosimaa tubettajaa. Vastaavasti, jos nuoremmalle ikäpolvelle halutaan suunnata mainoskampanja, ei kannata tehdä yhteistyötä 1980-luvun suosikkinäyttelijän kanssa. On siis tärkeää, että henkilö valitaan ajatellen asiakaskuntaa.

Kun matkatoimistot tarjoavat aktiivisesti materiaalia ja julkaisuja sosiaalisen median tileilleen, niin samalla he varmistavat riittävän seuraajien määrän. Jos tilillä on vaikkapa vain kaksi kuvaa, joista edellinen on julkaistu puoli vuotta sitten, on turha odottaa suurta seuraajien määrää. Onkin tärkeää, että julkaisuja tulee tasaisesti sekä että ne puhuttelevat parhaimmalla mahdollisella tavalla kohdeyleisöä.